Ystävänpäiväjuttuja

Ystävänpäivä lähestyy. Miten ystävää voisi muistaa? Ajatus on ehkä tärkein. Soitto voi olla kiva tai kunnon vanhan ajan postikortti. Ne kyllä lämmittävät. Hätätapauksessa myös tekstari ajaa asian eli olet muistanut. Ystävä kyllä ymmärtää, jos olet kiireinen ja et muuta ehdi. Töissä on parina vuonna ollut hauska ”salainen ystävä” tehtävä. Tänä vuonna oli tehtävänä muistaa salaista ystävää pitkin viikkoa ja jättää vihjeitä kuka ystävä on. Tosi kiva tehtävä, johon pystyin osallistumaan juuri omalaisilla pikkuvihjeillä. Sain salaiselta ystävältäni pieniä itsetehtyjä kortteja pitkin viikkoa. Ne piristivät kivasti arkista työviikkoa.

Yhdestä naisten lehdestä luin, ettei amerikkalainen ystävänpäivä istu suomalaiseen makuun. Lehdessä kehotettiin esimerkiksi antamaan ystävälle esimerkiksi hyödyllinen siemenperuna, jonka voi istuttaa keväällä maahan. Uskallan olla vähän erimieltä. Siemenperuna ystävänpäivälahjana olisi minusta kiva, jos se olisi amerikkalaiseen tyyliin vaaleanpunainen ja sydämenmuotoinen. Nautin kaikesta vaaleanpunaisesta hassuttelusta, pienistä kivoista jutuista ja ystävien muista edes kerran vuodessa. Lahjojen ostaminen voi tuntua överiltä, mutta nekin voivat olla pieniä muistamisia. Sain tänään ruusuja työystävältä ja äitini oli lähettänyt postissa suklaalta. Tuli hyvä mieli.

Joskus, kuten jouluna tai syntymäpäivänä on kiva muistaa ystävää myös lahjalla. Kun on tuntenut ystävän riittävän kauan alkaa jo oppia mistä toinen pitää. Hauskasti muutaman kerran on käynyt niin, että olemme vaihtaneet joidenkin läheisten ystävänäni kanssa samankaltaisia lahjoja. Airamin termarit esimerkiksi: Sain ystävältä tuparilahjaksi ihanan pinkin juomapullon. Siitä innostuneena ostin toiselle ystävälleni samanlaisen vesipullon jouluksi. Hän pyöräilee töihin ja ajattelin, että kylmää vesi piristävästä pinkistä pullosta maistunee. Ja yllätys yllätys, sain häneltä joululahjaksi pinkin kahvitermarin, joka on ihana metsäretkillä. Todellisia täsmälahjoja.

Mitä kivaa sitten korona-aikana voisi tehdä ystävän kanssa? Rohkeimmat saattavat uskaltautua brunssille tai kahville. Spontaaniehdotus olisi että metsäretkelle, kävelylle, luistelemaan, lumikenkäilemään tai vaikka lähipuistoon talvipicnikille tai laskiaispullalle. Termariin teetä, kahvia tai kaakaota. Alla oleva kääretorttukuva on vuoden takaa kun ystäväni kanssa pääsimme “ulos syömään”. Ja tietysti pääruokana oli hiillostettua grillimakkaraa eli kunnon vanhan ajan “hiihtokilpailumakkaraa”. Muistatko tunteen kun lapsena olit hiihtokilpailuissa ja sen jälkeen tarjottiin höyryävää mehua ja rapea kuorista vähän palanutta makkaraa? Taisin hehkuttaa hiihtokilpailumakkaraa jo hiihtopostauksessa 🙂 Jälkiruuan voi sitten tarjoilla ystävänpäiväkoristeilla.  Me taidamme tällä kertaa tavata ystäviä koirapuistossa karvaisten kavereiden kanssa. Toivotaan, että ensi vuonna virukset on selätetty ja voimme viettää ystävänpäivänä vaikka isommat kekkerit. Hyvää omannäköistä ystävänpäivää!

Hulluna hiihtoon

Ihanaa kun on lunta, pikkupakkasta ja kevätaurinko kimaltelee valkoisilla hangilla. Edellisestä kunnollisesta hiihtotalvesta on sen verran aikaa, että olin jo unohtanut miten huippua lumisessa metsässä lykkiminen on. Ne maisemat ja rauha. Ja mikä parasta vajaan tunnin hiihtämisen jälkeen kaikki ajatukset on nollautuneet ja kunto kasvanut samalla. 

Lapsena oli ihan parasta kun pääsi puolessa välissä lenkkiä majalle juomaan mehua. Samoin mikään ei voita hiihtokilpailumakkaran makua. Jotenkin kummallisesti makkara maistuu paremmalta ulkona kuin sisällä. Täällä etelässä harvoin on hiihtoreissulla mehua tai makkaraa tarjolla, mutta nämä kuvat ovat Jerikonmäeltä lähteviltä laduilta Kirkkonummelta. Jos hiihtää pienemmän väen kanssa lyhyen lenkin, voi pysähtyä Peuramaan hiihtokeskuksen kahviossa kaakaolla ja hiihtää takaisin Jerikonmäen parkkikselle. Innokkaimmille lykkijöille löytyy Peuramaan takaa lisää latuja. 

Koska hiihto on minulle lähinnä tapa nauttia lumisesta luonnosta, ei ole ollut niin väliä millaisia porkilla hiihtelen. Olen kyllä monena vuonna harkinnut uusien suksien ostamista, mutta lumet on yleensä sulaneet ennen kuin olen ehtinyt suksikauppaan. Hiihtelenkin veljeni vuosikymmeniä vanhoilla retrosuksilla, jotka on jo sen ikäiset, että taitavat olla jo trendikkäät. Ne toimii ihan hyvin kun muistaa laittaa luistoa ja sään mukaista pitoa. Huonosti voidelluilla suksilla hiihdosta on vaikea saada kicksejä. Olen taas haaveillut pitokarvasuksista, mutta tarjontaa on niin paljon, että menen kaupassa lähinnä sekaisin. Miten niistä kaikista suksista osaisin valita oikeat?  Jos ei halua katsoa suksia karvoihin ja haluaa rennosti sunnuntai hiihdellä ilman välineurheilua, niin retroja ja edullisia välineitä saa muuten myös kierrätyskeskuksesta esimerkiksi Nihtisillasta, mutta kuumin talvisesonki näkyy sielläkin. Liukkaita latuja kaikille hiihdon ystäville!