Luistellen Tapiolan jääpuutarhassa

Viime viikonloppuna oli niin liukasta, ettei päässyt kunnolla lenkkeilemään. Hiihtopäivitysten perusteella vaikutti myös siltä, että lumetetuilla laduilla riitti tungosta. Pitikin huolella pohtia mitä kivaa ulkona voisi tehdä niin, että siinä yhdistyisi huvi ja hyöty. Salit, uimahallit ja live-harrastuksethan on vielä paussilla…

Päädyimme kaivamaan luistimet esiin varastosta ja suuntasimme kohti Tapiolan jääpuutarhaa. https://www.visitespoo.fi/fi/palvelu/tapiolan-jaapuutarha/ Saavuttuamme jäälle siellä olikin juuri huoltotauko menossa. Se on päivittäin klo 14-15. Onneksi läheltä kauppakeskus Ainoasta löytyy Kaisan kahvila kuuluisilla mehevillä korvapuusteilla. (Löytyy myös gl versiona). https://kaisancafe.fi/

Sunnuntai oli tihkusateinen ja se näkyykin kuvista. Ehkä juuri pienen tihkun vuoksi Tapiolan jääpuiston jäällä mahtui kivasti luistemaan niin, että samalla pystyi myös juttelemaan ja vaihtamaan kuulumiset. Ja mikä parasta, mailapeleistä ei täällä ole haittaa. Hämärtyvässä illassa tunnelmaa lisäsi kaunis valaistus.