Keväistä omenarahkakakkua

Nuoriso halua meillä syödä omenat kylmänä. Maistuu kuulemma paremmalta.  Siksi säilytämme omenat jääkaapissa. Jostain kumman syystä omenat usein jäävät jääkaappiin hedelmälaatikon pohjalle. Siksipä siis kun alkaa tulla viimeinen käyttöpäivä vastaan, täytyy keksiä sopivia käyttötapoja omenille. Usein teen omenamurua, mutta tällä kertaa alkoi omenarahkakakku houkuttaa. Kevät ja pääsiäinen ovat tulossa niin rahkajälkkärit maistuvat. 

Pohja:

100 g voita (oivariinia)

1 dl sokeria

Sekoita vaahdoksi ja lisää muut pohjan ainekset

1 muna

2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta

1 tl psylliumia 

1 tl leivinjauhetta

Taputtele taikina leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:

1 prk maitorahkaa

2 dl kermaa

2 rkl perunajauhoa

2 munaa

1,5 dl sokeria

0.25 dl sitruunamehua

1 tl vaniljasokeria

Rusinoita halutessasi

Päälle:

3 omenaa

kanelia

sokeria

Lisää täyte pohjan päälle ja viimeiseksi omenat, kanelin ja vähän sokeria. Uunissa 175 astetta n. 50 min.  

Kreikkalainen iltapalapaistos

Suurin osa hyvistä resepteistä on sellaisia, joita on ensimmäisen kerran maistanut jonkun muun tekemänä, sitten pyytänyt reseptin ja sitten resepti on jäänyt mukaan arkeen ja elämään. Minun superherkku on kreikkalainen iltapalapaistos, jota on tullut syötyä opiskeluajoista lähtien. Ja vaikka siihen tulee tonnikalaa, on se parempaa kuin perinteiset opiskelijamätöt. Kannattaa testata ja yllättyä. Lisäksi pohjaan tulee rahkaa, joten on myös kevyttä ja terveellistä.  (Rahkan ja margariinin suhdetta voi myös muunnella sen mukaan kuinka terveellistä paistosta haluaa). 

Pohja: 

0,75 dl juoksevaa oivariiniä

1-1,5 dl rahkaa

3 dl jauhoja 

1 tl leivinjauhetta

Päälle

1 prk tonnikalaa

2 tomaattia

1 paprika

punasipuli renkaina

fetajuustoa

tummia oliiveja

oreganoa tai basilikaa

Uuniin 200 astetta n. 20-25 minuuttia kunnes reuna on rapea ja feta ruskistunut.

Uusi matto ja jyskin hajuinen koira

Olohuoneessa oli pitkään Eija Rasinmäen kudottu iso tumman liila matto. Aika aikansa kutakin ja oli aika uusien tuulien myös mattosektorilla. Uusi sopiva matto tuli yllättäen vastaan mainoksesta. Olin jo aiemmin päättänyt, ettei minulle enää tulee karvalankamattoa. Ja kuinkas kävikään. Jyskistä poistuin iloisesti vaalea harmaalla salmiakkikuviolla varustettu tarjousmatto olalla. 

Koira otti heti maton omakseen ja käy mielellään köllöttelemässä matolla tai hieromassa kuonoaan mattoon. Totesimmekin, että hän haisee usein jyskiltä ei myskiltä. Koira kävi myös askartelemassa maton pohjan kanssa. Tyttären tullessa iltapäivällä kotiin, istui Herra Koira eteisessä surkean näköisenä etutassu ylhäällä. Tassuun oli juuttunut maton pohjasta tarralappu. Tytär kysyi koiralta: “Iskikö matto takaisin?” Lappu saatiin irrotettua tassusta ja maton pohjakin on saanut olla rauhassa.  Matto on ihanan pehmeä ja siinä on myös kiva itsekin pötkötellä. Hyvä löytö siis.

Täydellisyys on tylsää

Tämä blogi sai alkunsa niin, että osallistui kansalaisopiston nettisivujen päivitys kurssille. Tarkoituksena oli ensi kesänä toiseen projektiin liittyen tehdä nettisivut. Kurssilla oli kuitenkin aktiivinen vetäjä, joka kyseli jo ensimmäisellä kerralla: Mitä ajattelitte julkaista? Sitten tulikin kiire miettiä, että mitä sitä tekisi? Luontevasti ajatukset pyörivät joka päiväsen elämän ympärillä ja sellaisissa asioissa, jotka ovat itselle arjessa keskiössä. Seuraavalla kurssikerralla lähdinkin sitten rakentelemaan sivustoa arkeen liittyvistä asioista. Lisäksi houkuttelin tyttäreni mukaan kuvaamaan ja miettimään juttuja, kun yhdessä arkea jaamme.

Välillä kävi mielessä, että ketä tällainen kiinnostaa? Kun tässä ei ole sen kummenpia tarkoitusperiä,  niin ehkei sillä ole niin väliä. Korona-keväänä kirjoittelu on hyvää ajanvietettä. Toiset kutoo villasukkia, mutta olen sujuvasti ne taidot unohtanut peruskoulun jälkeen, joten tämä sopii minulle. Mietin myös, että osaanko? Kurssilta sain perustaitoja, mutta tässä edetään yrityksen ja erehdyksen kautta ja jos ei osu nappiin, niin sellaista sattuu. Kuvaaminen ja kuvien editointi on välillä vaikeaa ja tulee huteja, mutta harjoittelemalla oppii. Ja kun tämä on kuitenkin arkea koskeva blogi, niin ei arjessakaan kaikki ole täydellistä. Tai jos on, niin se vaatii pedanttia luonnetta, joka voi uuvuttaa tekijänsä. Meillä saa epätäydellisyys ja särötkin näkyä. Pääasia, että fiilis on plussan puolella. 

Lisäksi pohdin, että riittääkö hyviä juttua ja sisältöä? Yhdessä blogi-oppaassa kerrottiin, että ensimmäiset kymmenen postausta on kuitenkin epäonnistuneita. Yksi tuttuni sanoi, että keski-ikäisten blogit on sitä, että esitellään uutta kahvimukia. Toinen taas sanoi, että elämänmakuiset (blogit) ovat parhaita: Ei ala ahdistaa, että lukijan pitäisi olla täydellinen ja voi samaistua. Ehkä näissä blogeissakin on hyvä, että tarjontaa on laidasta laitaan. Jokainen voi valita itselleen ja omaan mielentilaan sopivan. Ja hei täydellistä ei ole, aina joku kirjoittaa paremmin ja hauskemmin. Osalla tietysti on ammattilaiset ottamassa kuvia ja niitäkin on kiva välillä katsoa. Tärkeintä on kuitenkin se omannäköinen juttu, jonka takana voi seisoa ja resonoi oman sisäisen maailman kanssa. 

Kuvassa mun uusi kahvimuki, jonka sain läksiäislahjaksi entisiltä työystäviltä 😉

Herra Koiralle arvonmukainen peti

Nyt on tosi paljon ollut kuvissa onnellisilla koirilla pörhelöitä pehmopetejä. Meidän herra Koiralla on ollut kaksi makuutyynyä alhaalla ja yksi ylhäällä, mutta usein herra koira on viihtynyt parhaiten sohvalla. Hän myös nukkuu öisin sohvalla. Hän tulee kyllä nukkumaan mentäessä mukaan makuuhuoneeseen, mutta hän hiippailee heti alakertaan, kun kuulee, että emäntä on vaipunut unten maille. Aamulla taas kun availen silmiä hän tulee salamannopeasti takaisin. Ihan kuin ei olisi ollut poiskaan. Kunpa tietäisi, mitä Herra Koira ajattelee? No joka tapauksessa saadakseni Herra Koiran viihtymään paremmin yläkerrassa totesin, että etsitään mekin kiva pehmolöhöilypeti koiralle. Ihan pörhelöä palloa en halunnut vaan jonkun kivannäköisen, joka sopii myös muuten kotiimme.  

Tämä kyseinen löhöilylinna löytyi Mustista ja Mirristä. Suunnitelma onnistui ja herra koira pysyy nykyään paremmin omassa pedissään. Kaksi arkisempaa tyynyversioita raivattiin aluksi pois lattialta, että siivous olisi ollut helpompaa.  Herra Koira kuitenkin protestoi toisen makuutyynyn poistoa. Sillä on nimittäin pennusta saakka ollut olohuoneen pöydän alla minun lapsuudesta säilynyt retro kissatyyny. Kun poistimme kissatyynyn, Herra koira meni iltaisin telkkaria katsoessamme yllättäen olohuoneen pöydän alle kovalle matolle makaamaan ja huokaili siellä. Hän oli selkeästi pahoittanut mielensä siitä, että rakas luttanatyyny oli poistettu. Ei auttanut kun palauttaa kissatyyny takaisin ja mattokin näytti niin epämukavalta, että meni vaihtoon. Siitä sitten eri tarinassa. Summa summarum koiran makuupaikkojen määrä pysyi vakiona. Saavutetuista eduista ei luovuta.

Ystävänpäiväjuttuja

Ystävänpäivä lähestyy. Miten ystävää voisi muistaa? Ajatus on ehkä tärkein. Soitto voi olla kiva tai kunnon vanhan ajan postikortti. Ne kyllä lämmittävät. Hätätapauksessa myös tekstari ajaa asian eli olet muistanut. Ystävä kyllä ymmärtää, jos olet kiireinen ja et muuta ehdi. Töissä on parina vuonna ollut hauska ”salainen ystävä” tehtävä. Tänä vuonna oli tehtävänä muistaa salaista ystävää pitkin viikkoa ja jättää vihjeitä kuka ystävä on. Tosi kiva tehtävä, johon pystyin osallistumaan juuri omalaisilla pikkuvihjeillä. Sain salaiselta ystävältäni pieniä itsetehtyjä kortteja pitkin viikkoa. Ne piristivät kivasti arkista työviikkoa.

Yhdestä naisten lehdestä luin, ettei amerikkalainen ystävänpäivä istu suomalaiseen makuun. Lehdessä kehotettiin esimerkiksi antamaan ystävälle esimerkiksi hyödyllinen siemenperuna, jonka voi istuttaa keväällä maahan. Uskallan olla vähän erimieltä. Siemenperuna ystävänpäivälahjana olisi minusta kiva, jos se olisi amerikkalaiseen tyyliin vaaleanpunainen ja sydämenmuotoinen. Nautin kaikesta vaaleanpunaisesta hassuttelusta, pienistä kivoista jutuista ja ystävien muista edes kerran vuodessa. Lahjojen ostaminen voi tuntua överiltä, mutta nekin voivat olla pieniä muistamisia. Sain tänään ruusuja työystävältä ja äitini oli lähettänyt postissa suklaalta. Tuli hyvä mieli.

Joskus, kuten jouluna tai syntymäpäivänä on kiva muistaa ystävää myös lahjalla. Kun on tuntenut ystävän riittävän kauan alkaa jo oppia mistä toinen pitää. Hauskasti muutaman kerran on käynyt niin, että olemme vaihtaneet joidenkin läheisten ystävänäni kanssa samankaltaisia lahjoja. Airamin termarit esimerkiksi: Sain ystävältä tuparilahjaksi ihanan pinkin juomapullon. Siitä innostuneena ostin toiselle ystävälleni samanlaisen vesipullon jouluksi. Hän pyöräilee töihin ja ajattelin, että kylmää vesi piristävästä pinkistä pullosta maistunee. Ja yllätys yllätys, sain häneltä joululahjaksi pinkin kahvitermarin, joka on ihana metsäretkillä. Todellisia täsmälahjoja.

Mitä kivaa sitten korona-aikana voisi tehdä ystävän kanssa? Rohkeimmat saattavat uskaltautua brunssille tai kahville. Spontaaniehdotus olisi että metsäretkelle, kävelylle, luistelemaan, lumikenkäilemään tai vaikka lähipuistoon talvipicnikille tai laskiaispullalle. Termariin teetä, kahvia tai kaakaota. Alla oleva kääretorttukuva on vuoden takaa kun ystäväni kanssa pääsimme “ulos syömään”. Ja tietysti pääruokana oli hiillostettua grillimakkaraa eli kunnon vanhan ajan “hiihtokilpailumakkaraa”. Muistatko tunteen kun lapsena olit hiihtokilpailuissa ja sen jälkeen tarjottiin höyryävää mehua ja rapea kuorista vähän palanutta makkaraa? Taisin hehkuttaa hiihtokilpailumakkaraa jo hiihtopostauksessa 🙂 Jälkiruuan voi sitten tarjoilla ystävänpäiväkoristeilla.  Me taidamme tällä kertaa tavata ystäviä koirapuistossa karvaisten kavereiden kanssa. Toivotaan, että ensi vuonna virukset on selätetty ja voimme viettää ystävänpäivänä vaikka isommat kekkerit. Hyvää omannäköistä ystävänpäivää!

Harmaata Jaarlia muffinssina ja mukissa

Olen teen ystävä. Lapsena mummolassa opin juomaan hopeateetä eli tummaa teetä, johon oli laitettu maitoa ja hunajaa. Aikuisena makuni on jalostunut (tai kaventunut) ja minulle on käynyt samalla lailla kuin muinaiselle Britannian pääministeri Earl Grey II:selle, joka ihastui sittemmin nimensä mukaan nimettyyn teehen maistettuaan sitä. Olen monesti yrittänyt vaihtaa teemerkkiä. Jopa niin, että keittiökaapeista löytyi jossain vaiheessa useampia kymmeniä teepusseja ja -purnukoita. Mutta ehkä se on se bergamot-aromi, joka koukuttaa aina vaan Earl Greyhyn. Olen huomannut, että myös teen laatu vaikuttaa myös makuelämykseen, joten juon vain yhtä tiettyä Earl Grey-merkkiä. 

Pari vuotta sitten huomasin ilokseni, että harmaasta jaarlista oli versoitu muffinsseja. Ne onkin helppotekoisia ja hyvänmakuisia muffareita, jotka sopivat hyvin näin talvisen ajan piristykseksi yhdessä lämpimän teekupin kanssa. Jos pidät porkkanakakusta niin veikkaan, että pidät myös näistä. 

Itse leivon yleensä aina gluteenittomilla jauhoilla ja näissä kuvan muffinsseissa on käytetty Pirkan gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta, joka tässä versiossa pysyy hyvin kasassa, eikä murene niin kuin gluteenittomilla on välillä tapana. Yhtä hyvin nämä muffinit voi tehdä tavallisilla vehnäjauhoilla. Hyvää, helppoa ja maukasta. Ehkä joskus voisi testata Earl Grey-juustokakkua…

Taikina: 

3 kpl kananmunia

2 dl sokeria 

Vaahdota yllä olevat

5 dl vaaleita jauhoja (gl tai vehnä)

2 tl leivinjauhetta

2 tl vanilliinisokeria

ripaus suolaa

2-4  pussia Earl Grey-teetä riippuen kuinka vahvaa haluat (avaa pussi ja sekoita taikinaan)

Sekoita kuivat aineet keskenään

1 prk kermaviiliä

1 dl sulaa margariinia tai voita

Lisää munasokerivaahtoon vuorotellen kuivien aineiden sekoitusta ja margariinia/kermaviiliä

Paista 200 astetta 15-20 minuuttia

Pursote:

200 g maustamatonta tuorejuustoa

⅔  desiä juoksevaa margariinia/voita

½ desiä tomusokeria

1 tl vanilliinisokeria

Sekoita ja pursota päälle

Linkkejä vastaaviin resepteihin:

https://kotiliesi.fi/resepti/earl-grey-muffinit

https://yhteishyva.fi/reseptit/earl-grey-muffinit/recipe-4720

Hulluna hiihtoon

Ihanaa kun on lunta, pikkupakkasta ja kevätaurinko kimaltelee valkoisilla hangilla. Edellisestä kunnollisesta hiihtotalvesta on sen verran aikaa, että olin jo unohtanut miten huippua lumisessa metsässä lykkiminen on. Ne maisemat ja rauha. Ja mikä parasta vajaan tunnin hiihtämisen jälkeen kaikki ajatukset on nollautuneet ja kunto kasvanut samalla. 

Lapsena oli ihan parasta kun pääsi puolessa välissä lenkkiä majalle juomaan mehua. Samoin mikään ei voita hiihtokilpailumakkaran makua. Jotenkin kummallisesti makkara maistuu paremmalta ulkona kuin sisällä. Täällä etelässä harvoin on hiihtoreissulla mehua tai makkaraa tarjolla, mutta nämä kuvat ovat Jerikonmäeltä lähteviltä laduilta Kirkkonummelta. Jos hiihtää pienemmän väen kanssa lyhyen lenkin, voi pysähtyä Peuramaan hiihtokeskuksen kahviossa kaakaolla ja hiihtää takaisin Jerikonmäen parkkikselle. Innokkaimmille lykkijöille löytyy Peuramaan takaa lisää latuja. 

Koska hiihto on minulle lähinnä tapa nauttia lumisesta luonnosta, ei ole ollut niin väliä millaisia porkilla hiihtelen. Olen kyllä monena vuonna harkinnut uusien suksien ostamista, mutta lumet on yleensä sulaneet ennen kuin olen ehtinyt suksikauppaan. Hiihtelenkin veljeni vuosikymmeniä vanhoilla retrosuksilla, jotka on jo sen ikäiset, että taitavat olla jo trendikkäät. Ne toimii ihan hyvin kun muistaa laittaa luistoa ja sään mukaista pitoa. Huonosti voidelluilla suksilla hiihdosta on vaikea saada kicksejä. Olen taas haaveillut pitokarvasuksista, mutta tarjontaa on niin paljon, että menen kaupassa lähinnä sekaisin. Miten niistä kaikista suksista osaisin valita oikeat?  Jos ei halua katsoa suksia karvoihin ja haluaa rennosti sunnuntai hiihdellä ilman välineurheilua, niin retroja ja edullisia välineitä saa muuten myös kierrätyskeskuksesta esimerkiksi Nihtisillasta, mutta kuumin talvisesonki näkyy sielläkin. Liukkaita latuja kaikille hiihdon ystäville!

Ilmettä olkkariin!

Mietin pitkään millaisen tapetin laittaisin olohuoneeseen. Edellisen kodin olkkarissa oli valkeat seinät, jotka olivat sinänsä kätevät, kun tekstiileillä pystyi muuttamaan tunnelmaa helposti. Haikeana kuitenkin katselin sisustuslehtien ilmeikkäitä tapetteja. Tätä asuntoa jo katsoessa bongasin heti kätevän tehosteseinän olohuoneesta. Seinä oli tapetoitu harmaalla. Näytön jälkeen vierailin innokkaasti tapettinettisivuilla ja kävin myös paikallisessa tapettikaupassa. Haavena oli harmoninen, klassinen ja tyylikäs kokonaisuus. Vaihtoehtoja oli monia, mutta valitseminen tuntui vaikealta yksikään ei sykähdyttänyt. 

Pari vuotta sitten laitoin Marimekon kaivoverhon olohuoneeseen. Mallailin sitä uudessa kodissa muihinkin huoneisiin, mutta se ei tuntunut asettuvan mihinkään. Mietin luovunko verhosta? Se on kuitenkin niin jotenkin selkeä ja kotoisa. Aloin katsella olohuoneen tapetteja sillä silmällä, että verho jäisi ja tarvitsisi itselleen kivan kaverin. Kuulin, että ystäväni oli tapetoinut Marimekon tapetilla. Tapetti ei kuulemma ollut helppo laittaa seinälle.

Aloin kuitenkin etsiä Marimekon tapetteja ja bingo sieltä se löytyi. Ei ehkä niin seesteistä, mutta hauskaa, kodikasta ja väripilkaduksia. Marimekon lintukoto-tapetti. Aivan ihana. Ja hei onnistuimme myös itse asentamaan nonwoven tapetin ja kuviotkin osuivat kohdalle.  Monesti iltaisin television sijasta huomaan tuijottavani tapettia ja katselen montako erilaista kukkaa siltä löytyy ja mistä lintu kurkkaa. Hyvän mielen tapetti siis. 

Uinuvan talvipäivän rauhaa Keravan kartanolla

Usein lähistöllä on mielenkiintoisia retkikohteita, joista et ole ehkä tiennyt tai sitten et ole vaan jotenkin rekisteröinyt niitä. Yhtenä lumisena sunnuntai-iltapäivänä entinen opiskelukaverini kutsui minut korona-aikaa sopivalla tavalla kävelylle Keravan kartanolle. Kieltämättä ensin ajattelin, että mitähän nähtävää siellä talvella olisi. Maalaismiljöö motarin vieressä yllätti kuitenkin rauhallisella olemuksellaan. 

Vanhassa navetassa on käsityöläisten työtiloja mm. verhoomo ja puutyövertas. Navetan yläkertaan Keravan kaupunki suunnittelee juhlatilaa. Navetan vierestä löytyykin paikallinen Piilakso, jossa on polkupyöräkorjaamo ja kartanon puutarhurin varasto. Varastolta saimme mukaamme lampaille kuivattuja kasveja. 

Talvipäivän rauhasta uinuvasta tallista löytyikin lampaat ja kanat. Lampaat olivat ihanan kesyjä. Ne tulivat kiinnostuneina silitettäväksi ja ottivat kuivatut tuliaiset mustusteltaviksi. Pasi-pässi oli tiputtanut sarvensa ja uudet olivat kasvamassa tilalle. Pasille ja Armille oli käynyt vahinko ja lampolaan odotellaan karitsoja syntyväksi alkuvuodesta. Silloin vierailijatkaan eivät ole tervetulleita. Kanat olivat kaivautuneet purujen sekaan lämmittelemään ja kesyt kukot tepastelivat yläorsilla. Kanoilla oli myös virikkeenä kanakeinu, mikä ainakin kaupunkilaista hymyilytti. Ehkä kanapiireissä keinut ovat ihan arkipäivää. Tallia hoitaa cityfarmarit ja sitä ylläpidetään kummien lahjoituksilla. Linkki sivuille:  https://jalotus.fi/

Kartanolla vaalitaan myös perinteistä kiertotaloutta eli lainataan, korjataan ja vaihdetaan mieluummin, kuin hankitaan uutta. Kartanolta löytyy myös yhteinen laatikkoviljelmä ja jättimäinen ötökkähotelli eli lahopuuaita. Kesällä Kartanolla on myös kesäkahvila, josta saa raakakakkuja. Tuskin malta odottaa kesää, että pääsen juomaan kaffetta raakakkuineen kartanomiljööseen.