Hulluna hiihtoon

Ihanaa kun on lunta, pikkupakkasta ja kevätaurinko kimaltelee valkoisilla hangilla. Edellisestä kunnollisesta hiihtotalvesta on sen verran aikaa, että olin jo unohtanut miten huippua lumisessa metsässä lykkiminen on. Ne maisemat ja rauha. Ja mikä parasta vajaan tunnin hiihtämisen jälkeen kaikki ajatukset on nollautuneet ja kunto kasvanut samalla. 

Lapsena oli ihan parasta kun pääsi puolessa välissä lenkkiä majalle juomaan mehua. Samoin mikään ei voita hiihtokilpailumakkaran makua. Jotenkin kummallisesti makkara maistuu paremmalta ulkona kuin sisällä. Täällä etelässä harvoin on hiihtoreissulla mehua tai makkaraa tarjolla, mutta nämä kuvat ovat Jerikonmäeltä lähteviltä laduilta Kirkkonummelta. Jos hiihtää pienemmän väen kanssa lyhyen lenkin, voi pysähtyä Peuramaan hiihtokeskuksen kahviossa kaakaolla ja hiihtää takaisin Jerikonmäen parkkikselle. Innokkaimmille lykkijöille löytyy Peuramaan takaa lisää latuja. 

Koska hiihto on minulle lähinnä tapa nauttia lumisesta luonnosta, ei ole ollut niin väliä millaisia porkilla hiihtelen. Olen kyllä monena vuonna harkinnut uusien suksien ostamista, mutta lumet on yleensä sulaneet ennen kuin olen ehtinyt suksikauppaan. Hiihtelenkin veljeni vuosikymmeniä vanhoilla retrosuksilla, jotka on jo sen ikäiset, että taitavat olla jo trendikkäät. Ne toimii ihan hyvin kun muistaa laittaa luistoa ja sään mukaista pitoa. Huonosti voidelluilla suksilla hiihdosta on vaikea saada kicksejä. Olen taas haaveillut pitokarvasuksista, mutta tarjontaa on niin paljon, että menen kaupassa lähinnä sekaisin. Miten niistä kaikista suksista osaisin valita oikeat?  Jos ei halua katsoa suksia karvoihin ja haluaa rennosti sunnuntai hiihdellä ilman välineurheilua, niin retroja ja edullisia välineitä saa muuten myös kierrätyskeskuksesta esimerkiksi Nihtisillasta, mutta kuumin talvisesonki näkyy sielläkin. Liukkaita latuja kaikille hiihdon ystäville!

Uinuvan talvipäivän rauhaa Keravan kartanolla

Usein lähistöllä on mielenkiintoisia retkikohteita, joista et ole ehkä tiennyt tai sitten et ole vaan jotenkin rekisteröinyt niitä. Yhtenä lumisena sunnuntai-iltapäivänä entinen opiskelukaverini kutsui minut korona-aikaa sopivalla tavalla kävelylle Keravan kartanolle. Kieltämättä ensin ajattelin, että mitähän nähtävää siellä talvella olisi. Maalaismiljöö motarin vieressä yllätti kuitenkin rauhallisella olemuksellaan. 

Vanhassa navetassa on käsityöläisten työtiloja mm. verhoomo ja puutyövertas. Navetan yläkertaan Keravan kaupunki suunnittelee juhlatilaa. Navetan vierestä löytyykin paikallinen Piilakso, jossa on polkupyöräkorjaamo ja kartanon puutarhurin varasto. Varastolta saimme mukaamme lampaille kuivattuja kasveja. 

Talvipäivän rauhasta uinuvasta tallista löytyikin lampaat ja kanat. Lampaat olivat ihanan kesyjä. Ne tulivat kiinnostuneina silitettäväksi ja ottivat kuivatut tuliaiset mustusteltaviksi. Pasi-pässi oli tiputtanut sarvensa ja uudet olivat kasvamassa tilalle. Pasille ja Armille oli käynyt vahinko ja lampolaan odotellaan karitsoja syntyväksi alkuvuodesta. Silloin vierailijatkaan eivät ole tervetulleita. Kanat olivat kaivautuneet purujen sekaan lämmittelemään ja kesyt kukot tepastelivat yläorsilla. Kanoilla oli myös virikkeenä kanakeinu, mikä ainakin kaupunkilaista hymyilytti. Ehkä kanapiireissä keinut ovat ihan arkipäivää. Tallia hoitaa cityfarmarit ja sitä ylläpidetään kummien lahjoituksilla. Linkki sivuille:  https://jalotus.fi/

Kartanolla vaalitaan myös perinteistä kiertotaloutta eli lainataan, korjataan ja vaihdetaan mieluummin, kuin hankitaan uutta. Kartanolta löytyy myös yhteinen laatikkoviljelmä ja jättimäinen ötökkähotelli eli lahopuuaita. Kesällä Kartanolla on myös kesäkahvila, josta saa raakakakkuja. Tuskin malta odottaa kesää, että pääsen juomaan kaffetta raakakkuineen kartanomiljööseen.