Täydellisyys on tylsää

Tämä blogi sai alkunsa niin, että osallistui kansalaisopiston nettisivujen päivitys kurssille. Tarkoituksena oli ensi kesänä toiseen projektiin liittyen tehdä nettisivut. Kurssilla oli kuitenkin aktiivinen vetäjä, joka kyseli jo ensimmäisellä kerralla: Mitä ajattelitte julkaista? Sitten tulikin kiire miettiä, että mitä sitä tekisi? Luontevasti ajatukset pyörivät joka päiväsen elämän ympärillä ja sellaisissa asioissa, jotka ovat itselle arjessa keskiössä. Seuraavalla kurssikerralla lähdinkin sitten rakentelemaan sivustoa arkeen liittyvistä asioista. Lisäksi houkuttelin tyttäreni mukaan kuvaamaan ja miettimään juttuja, kun yhdessä arkea jaamme.

Välillä kävi mielessä, että ketä tällainen kiinnostaa? Kun tässä ei ole sen kummenpia tarkoitusperiä,  niin ehkei sillä ole niin väliä. Korona-keväänä kirjoittelu on hyvää ajanvietettä. Toiset kutoo villasukkia, mutta olen sujuvasti ne taidot unohtanut peruskoulun jälkeen, joten tämä sopii minulle. Mietin myös, että osaanko? Kurssilta sain perustaitoja, mutta tässä edetään yrityksen ja erehdyksen kautta ja jos ei osu nappiin, niin sellaista sattuu. Kuvaaminen ja kuvien editointi on välillä vaikeaa ja tulee huteja, mutta harjoittelemalla oppii. Ja kun tämä on kuitenkin arkea koskeva blogi, niin ei arjessakaan kaikki ole täydellistä. Tai jos on, niin se vaatii pedanttia luonnetta, joka voi uuvuttaa tekijänsä. Meillä saa epätäydellisyys ja särötkin näkyä. Pääasia, että fiilis on plussan puolella. 

Lisäksi pohdin, että riittääkö hyviä juttua ja sisältöä? Yhdessä blogi-oppaassa kerrottiin, että ensimmäiset kymmenen postausta on kuitenkin epäonnistuneita. Yksi tuttuni sanoi, että keski-ikäisten blogit on sitä, että esitellään uutta kahvimukia. Toinen taas sanoi, että elämänmakuiset (blogit) ovat parhaita: Ei ala ahdistaa, että lukijan pitäisi olla täydellinen ja voi samaistua. Ehkä näissä blogeissakin on hyvä, että tarjontaa on laidasta laitaan. Jokainen voi valita itselleen ja omaan mielentilaan sopivan. Ja hei täydellistä ei ole, aina joku kirjoittaa paremmin ja hauskemmin. Osalla tietysti on ammattilaiset ottamassa kuvia ja niitäkin on kiva välillä katsoa. Tärkeintä on kuitenkin se omannäköinen juttu, jonka takana voi seisoa ja resonoi oman sisäisen maailman kanssa. 

Kuvassa mun uusi kahvimuki, jonka sain läksiäislahjaksi entisiltä työystäviltä 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s